bolobbi pentunen
Liittynyt: 13 Hei 2008 Viestejä: 16
|
Lähetetty: 30 07 2009, 19:24 pm Viestin aihe: Onko tämä murrosikää vai epäonnistunutta koulutusta? |
|
|
Meillä on n. 9 kk ikäinen bolognesepoika. Mukava ja lutuinen tapaus, PAITSI, ongelmana nämä:
- Haukkuu PALJON muille koirille, iästä, sukupuolesta tai rodusta riippumatta. Ei voida viedä enää koirapuistoonkaan kun omistajat pelkää että koirani on vihainen. Ennen perääntyi haukkumaan, mutta nykyään tulee vaikka koiran nenän eteen haukkumaan. Jännitin, että koira olis saattanu puraista toisia koiria. Ja pennusta asti on muihin koiriin totutettu ja huonoja muista muista koirista ei sillä ole. Ainut koira, jota sietää, on naapurin koira, jota on nähnyt päivittäin (sitäkin alistaa - nylkyttämällä, uroskoira vieläpä) ja häntä kuitenkin heiluu tällä aina sen nähdessään ja aina vetää sen kotiovelle.
- Haukkuu silloin tällöin yksittäisille ihmisille ja kolahduksille/rasahduksille
- Vetää hihnassa kuin höyryjuna
- Puolustaa ruokaansa/vasrastamaansa tavaraa uhmakkaasti, jos lähestyy, (ihan rauhallisesti vaikka antamaan makupalaa) näyttää hampaita ja murisee, jos menee vielä lähemmäs -> hyökkää
- Protestoi hoitotoimenpiteitä ja pistää usein varsinkin harjaushommat ihan ranttaliksi ja näykkii (l"leikkiottein") vaikka on pienestä pitäen opetettu. Makupalan jos antaa, aloittaa uudestaan sen syötyään.
Vielä kun olisi kiva päästä näyttelyäkin kokeilemaan, en todellakaan tiedä, miten tulee onnistumaan.
Huh, tulipa teksti. Toivon, että joku osaisi auttaa!  |
|